torstai 26. joulukuuta 2013

Kleinipennut ovat muuttaneet omiin koteihin !

Tänään muutti myös Benella omaan kotiinsa Imatralle. Haikea oli erota pikkulikasta joka jo kuitenkin kerkisi olemaan minulla syntymästään saakka eli 3,5 kk. Yleensähän koiranpennut muuttavat jo noin 8 viikon ikäisenä. Kuvassa Rico vasemmalla ensimmäisenä, keskellä Taika ja vielä nimeään uudessa kodissaan odottava Benella.  Järjellä kun ajattelee niin viisasta oli antaa se kotiin jossa se saa olla ainoana prinsessana ja hellittävänä. Ihanaluonteinen ja kiltti kun on niin siitä ei varmasti tulee sellaista hemmoteltua vaikka saakin kaikkien huomion. Onnea uuteen kotiin kaikille <3 p="">